Pikkukuva natikasta

Pikkukuva natikasta

torstai 29. syyskuuta 2016

Lumiketjujen asennus

Tässä yksi helppo tapa asentaa ketjut talvikaudeksi traktoriin.


1. Levitä ketju maahan suoraksi piikit ylöspäin ja asenna toiseen päähän noin metrin mittainen naru.


2. Aja traktori ketjun eteen ja nosta naru renkaan päälle niin että naru jää yhden rivan taakse ja pysyy siellä.











3. Aja traktoria eteenpäin ja pysähdy oikaisemaan ketjua renkaan päällä ennekuin ketju on ylittänyt renkaan ylimmän kohdan. Ketjua ravistelemalla solmut yms. oikenevat.









4.Aja taas eteenpäin katsoen että ketju suoristuu oikein renkaan päälle.

5.Siinä vaiheessa kun renkaan rivan takana oleva naru menee renkaan ali liitetään sivuketjut yhteen kiristimillä(sakkeleilla tms.). Laske /mittaa ketjun sivulenkit ja laita ulko -/sisäpuolelle sama määrä lenkkejä. Tiukkuus riittävä kun nyrkki mahtuu puristumatta ketjun ja renkaan väliin







6. Aja traktoria eteenpäin sen verran että liitoskohta nousee ylemmäs, sopivalle työkorkeudelle.

7. Liitä pääketjut muistaen että lenkkimäärä on sama molemmilla puolilla. Alkuun voi jäädä iso lenkitön kohta, mutta pienen ajolenkin jälkeen voi ketjuja kiristää mikäli tarvetta.

8. Toista vaiheet toisella puolen renkaalla

HUOM!!!!
Liian tiukalle ketjuja ei saa vetää, sopivan löysä ketju oikenee renkaalla vaikka välillä venkoilee.
Tiukka ketju saattaa pudota renkaalta pois, ei pidä hyvin ja kuluu turhaan.






sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ålö Etukuormain

Kuormaimesta en tiedä paljonko on sovellettu että on saatu sopimaan Natikkaan. Oli paikallaan jo Traktorin minulle tullessa.

Kinnityspisteet yms.







Ruotsissa valmistettu, tietääkseni alla oleva pyöreä poikittaisakseli olisi jatkettu n.20cm.

Peräkärry

Tänä kesänä tuli rakennettua peräkärry. Ei tuo iso ole, mutta riittävän suuri terveisien ja pienten puu- /multakuormien yms. siirtämiseen ja kuljettamiseen.


Runko kooltaan 1200x2500mm, 100*100 L-palkista kehys ja peräpäässä 50*100 U-palkki.
L-palkin sisäreunassa kiertää tukena pattinki kyljellään 400mm jaolla ja päällä 16mm vesivaneri.












Koekuormitus kun runko valmistui, kesän terassipäivityksen tarpeita kyydissä.
Hyvin kulki perässä vaikka peräylitystäkin oli melkoisesti.










Aisa tehtiin hitsaamalla kaksi 50*100 profiilia päällekkäin ja alempaan palkkiin hitsattiin kiinni 10TON vetosilmukka..

Laidat tein pontatusta lattialaudasta (100*28mm ) jossa pystytukena vanhanajan tyylisiä oven saranoita (Pisla takosarana 7030/500mm).

Eteen vielä tietenkin työkalupakki ja sivuille astinlaudat. Seisontajalat Biltemasta a'10€ kpl. Takavaloina on valmis johtosarja Motonetistä n.20€. Ja tietty tuo hitaan ajoneuvon kolmio piti laittaa.

Penkki piti laittaa lasten ajeluttamiseksi, vaikka ei kai luvallista olekaan tuo kuljetus.
Penkki kylläkin helposti irroitettava malli.







 Kärrystä tuli "vanhan" oloinen kun päälle vetäsin 2 kerrosta harmaata Puuöljyä.



 6,00*16 Alumiinivanne ja Venäläinen "Voltryre" niminen rengas päälle. Renkaat 200€ asennettuna.
Akseli lie ollut joskus jossain lantakärryissä tms. Kantavuus riittävä lavan kokoon nähden.








keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Jäähdytys

Lämpömittarin mukaan lämmöt ei nouse juurikaan yli +40. Mittarin asteikko alkaa kuitenkin vasta jostain +55 kohilla.




- Termostaatti asennetaan se pieni reikä yläreunaan,
- Toisessa kuvassa on lämpömittarin anturi, imusarjan alla
- Poistin myös turhan letkun hanan ja lämpömittarin anturin väliltä.

- Letkun poiston jälkeen asensin tyhjennyshanan lohkon kylkeen.









Syylariin laitoin myös tuon talviverhon paikoilleen, vanhasta sadetakista sain kankaan.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Ilmapuhdistin

Ilmapuhdistimen öljysäiliön ja irrotettavan sisäosan huolto


10 käyttötunnin välein tai erittäin pölyisissä olosuhteissa useammin on öljysäiliö ja sisäosa irrotettava ja puhdistettava.


1. Puhdista ulkopintaan kertynyt lika ja irrota liitimen ruuvi.(3)

2. Poista öljysäiliö (5) ja puhdista se perusteellisesti

3. Täytä säiliö öljynpintaa osoittavaan reunukseen saakka samalla öljyllä mitä moottorissa käytät.

4. Irrota puhdistimen sisäosa (4)

5. Upota sisäosa petrooliin kertyneen lian irrottamiseksi.

6. Ravista tai puhalla varovasti paineilmalla kuivaksi.
(HUOM! Älä yritä pyyhkiä likaa pois suodattimen sisäosasta.)

7. Asenna sisäosa ja öljysäiliö paikalleen.






  50 käyttötunnin välein tai erittäin pölyisissä olosuhteissa useammin on öljysäiliö ja irrotettava sisäosa poistettava kuten edellä on selostettu. Poista sitten ilman esipuhdistin (1)

Irrota puhdistimen runko (2) löysäämällä ensin letkuliitintä (6) ja poistamalla letku ilmapuhdistimen rungosta.

Irrota kaksi kiinnitysruuvia (7) ilmanpuhdistimen kiinnityskorvakkeesta ja poista ilmanpuhdisimen runko (2).

Pese huolellisesti kaikki osat puhtaassa petroolissa. Asenna ilmanpuhdistinrunko ja esipuhdistin kiinnityskorvakkeeseen päivastaisessa järjestyksessä kuin purettaessa samalla varmistautuen siitä, että kaikki liitokset ovat ilmatiiviitä.

Täytä öljysäiliö oljyn tasoa osoittavaan reunukseen saakka ja sijoita irrotettava sisäosa paikalleen.
Tarkista, että öljysäiliön ja ilmapuhdistimen runko liittyvät toisiinsa ilmatiiviisti.



Harrastetraktorit Nautelankoskella

Moi
16.8.2015 Liedon Asemalla Nautelankoskella järjestettiin Vanhojen traktorien "kokoontumisajo" yhteistyössä Nautelankosken museo ja Liedon aseman harrastetraktorit.

Paikalla oli toistakymmentä vanhaa työjuhtaa oli Valmet, Massey Ferguson, Fiat, McCormick, Zetor, Major ym..,  ja paljon uteliaita ihmisiä.

Tässä muutama kuva tapahtumasta.


 

Lähteekö Zetor veivillä käymään ilman puolipuristusta

















lauantai 16. toukokuuta 2015

Polttoainejärjestelmän Ilmaus


Jos jokin polttoainejärjestelmään kuuluva osa on ollut poistettuna tai polttoainesäiliö on päässyt kokonaan tyhjenemään on järjestelmä ilmattava sinne päässeen ilman poistamiseksi.

1. Täytä polttoainesäiliö ja avaa polttoainehana. Tarkista, että moottorin pysäytysvedin on täysin sisään työnnettynä.

2. Löysää polttoainesuodattimen kannessa olevaa ylivuotoputken banjopulttia  (C)

3. Pumppaa siirtopumpun käsivivulla, kunnes virtaava polttoaine on ilmakuplista vapaa. Kiristä sitten pultti samanaikaisesti, kun polttoaine vielä virtaa.

4. Löysää suihkutuspumppuun tulevaa polttoaineputkea (D) ja toista kohdassa 3 selostettu toimenpide.

5. Löysää alempi ilmausruuvi (B) suihkutuspumpun rungossa ja toimi kohdan 3 ohjeiden mukaan.

6. Löysää ylempi ilmausruuvi (A) pumpun rungossaja toimi kohdan 3 ohjeiden mukaisesti.

7. Toista kohtien 5 ja 6 toimenpiteet poistaaksesi kaiken ilman, joka on saattanut vielä joutua järjestelmään.

8. Kierrä moottorin kampiakselia ½ kierrosta, toista toimenpide n:o 5 varmistaaksesi, että siirtopumppuun ei ole jäänyt ilmaa.

9. Vie kaasuvipu TÄYSIN AUKI asentoon ja löysää sitten kaikki suuttimiin menevät liitokset.

10. Kierrä moottoria 2-3 kierrosta käynnistinmoottorin avulla ja kiristä sitten liitokset suuttimissa.

11. Käynnistä moottori. Jos se käy epätasaisesti, löysää suuttimen n:o 1 suihkuputken liitinmutteria hetkeksi ja kiristä sitten. Toista tämä vuorotellen muiden suihkuputkien kanssa.